Chapter 17

  "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.  

-

  Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.  

-

  Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?  

-

  Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.  

-

  Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.  

-

  Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.  

-

  Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.  

-

  Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.  

-

  Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.  

-

  Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.  

-

  Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.  

-

  Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.  

-

  Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,  

-

  minä sanon haudalle: `Sinä olet isäni`, ja madoille: `Äitini ja sisareni`.  

-

  Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?  

-

  Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."  

-