Chapter 30

  "Mutta nyt nauravat minua elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä minä pidin liian halpoina pantaviksi paimenkoiraini pariin.  

-

  Ja mitäpä hyödyttäisi minua heidän kättensä voima, koska heidän nuoruutensa tarmon on vienyt  

-

  puute ja kova nälänhätä! He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään autiota erämaata;  

-

  he poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.  

-

  Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan hälytys niinkuin varasta vastaan.  

-

  Heidän on asuttava kaameissa rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa.  

-

  Pensaiden keskellä he ulisevat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat -  

-

  nuo houkkioiden ja kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois.  

-

  Heille minä olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut;  

-

  he inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.  

-

  Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni.  

-

  Oikealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja luovat turmateitänsä minua vastaan.  

-

  He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;  

-

  niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.  

-

  Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin pilvi.  

-

  Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.  

-

  Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tuskani eivät lepää.  

-

  Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodottomaksi muuttunut: se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pääntie.  

-

  Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja tuhan kaltaiseksi.  

-

  Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun.  

-

  Sinä muutut tylyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi.  

-

  Sinä kohotat minut myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.  

-

  Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu.  

-

  Mutta eikö saisi hukkuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa?  

-

  Vai enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?  

-

  Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä vartosin valoa, mutta tuli pimeys.  

-

  Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minut.  

-

  Minä käyn murheasussa, ilman päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa.  

-

  Minusta on tullut aavikkosutten veli ja kamelikurkien kumppani.  

-

  Minun nahkani on mustunut ja lähtee päältäni, ja luuni ovat kuumuuden polttamat.  

-

  Niin muuttui kanteleeni soitto valitukseksi ja huiluni sävel itkun ääneksi."  

-