Chapter 49

  Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi.  

-

  Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki,  

-

  sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät.  

-

  Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.  

-

  Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen.  

-

  Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut?  

-

  He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan.  

-

  Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa.  

-

  Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta,  

-

  että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi.  

-

  Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa.  

-

  He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan.  

-

  Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.  

-

  Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela.  

-

  Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.  

-

  Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.  

-

  Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu.  

-

  Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä.  

-

  Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä,  

-

  täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe.  

-

  Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.  

-