Chapter 144

  Daavidin virsi. Kiitetty olkoon Herra, minun kallioni, joka opettaa minun käteni taistelemaan, minun sormeni sotimaan,  

-

  hän, joka antaa minulle armon; minun linnani, varustukseni ja pelastajani, minun kilpeni, jonka turviin minä pakenen, hän, joka laskee kansani minun valtani alle.  

-

  Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet!  

-

  Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo.  

-

  Herra, notkista taivaasi ja astu alas, kosketa vuoria, niin että ne suitsuavat.  

-

  Iske salamoita ja hajota heidät, lennätä nuolesi ja kauhistuta heidät.  

-

  Ojenna kätesi korkeudesta, tempaa ja pelasta minut suurista vesistä, muukalaisten kädestä,  

-

  joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi!  

-

  Jumala, minä veisaan sinulle uuden virren, soitan sinulle kymmenkielisellä harpulla,  

-

  sinulle, joka annat kuninkaille voiton ja tempaat palvelijasi Daavidin turvaan pahalta miekalta.  

-

  Tempaa ja pelasta minut muukalaisten käsistä, joiden suu puhuu vilppiä ja joiden oikea käsi on valheen käsi.  

-

  Niin meidän poikamme ovat nuoruudessaan kuin korkealle kohoavat kasvit, tyttäremme kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat;  

-

  meidän aittamme ovat täynnä, ja antavat kaikkinaista viljaa, meidän lampaamme lisääntyvät laitumillamme tuhansin ja kymmenin tuhansin;  

-

  meidän härkiemme kuormat ovat runsaat, ei ole aukkoa muurissa, ei ole pakolaista, ei kuulu valitushuutoa kaduillamme.  

-

  Autuas se kansa, jolle näin käy, autuas se kansa, jonka Jumala Herra on!  

-