| Chapter 16 |
1 |
Mitä tulee keräykseen pyhiä varten, niin tehkää tekin samalla tavoin, kuin minä olen määrännyt Galatian seurakunnille. -
|
2 |
Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. -
|
3 |
Mutta kun olen saapunut teidän tykönne, lähetän minä ne henkilöt, jotka siihen sopiviksi katsotte, kirjeet mukanaan, viemään teidän rakkaudenlahjanne Jerusalemiin; -
|
4 |
ja jos asia on sen arvoinen, että minunkin on lähteminen, niin saavat he lähteä minun kanssani. -
|
5 |
Aion nimittäin tulla teidän tykönne kuljettuani läpi Makedonian, sillä minä kuljen Makedonian kautta; -
|
6 |
mutta teidän luonanne viivyn ehkä jonkin aikaa, kenties vietän talvenkin, että te sitten auttaisitte minua eteenpäin, minne matkustanenkin. -
|
7 |
Sillä en tahdo nyt vain ohimennen käydä teitä katsomassa, toivon näet saavani viipyä jonkin aikaa teidän luonanne, jos Herra sallii. -
|
8 |
Mutta Efesossa minä viivyn helluntaihin saakka; -
|
9 |
sillä minulle on avautunut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön, ja vastustajia on paljon. -
|
10 |
Mutta jos Timoteus saapuu, niin katsokaa, että hän pelotta voi olla teidän luonanne, sillä Herran työtä hän toimittaa niinkuin minäkin. -
|
11 |
Älköön siis kukaan häntä halveksiko, vaan auttakaa häntä lähtemään rauhassa matkalle, että hän tulisi minun tyköni; sillä minä ja veljet odotamme häntä. -
|
12 |
Mitä veli Apollokseen tulee, olen hartaasti kehoittanut häntä lähtemään veljien kanssa teidän tykönne; mutta hän ei ole ollenkaan halukas lähtemään nyt, vaan tulee, kun hänelle sopii. -
|
13 |
Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa väkevät. -
|
14 |
Kaikki, mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa. -
|
15 |
Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen. -
|
16 |
Olkaa tekin kuuliaisia heidän kaltaisilleen ja jokaiselle, joka heidän kanssaan työtä tekee ja vaivaa näkee. -
|
17 |
Minä iloitsen Stefanaan ja Fortunatuksen ja Akaikuksen tännetulosta, koska he korvaavat minulle teidän poissaolonne; -
|
18 |
he ovat virkistäneet minun henkeäni niinkuin teidänkin. Antakaa siis täysi tunnustus sellaisille miehille. -
|
19 |
Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priska sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta. -
|
20 |
Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen. Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. -
|
21 |
Tervehdys minulta, Paavalilta, omakätisesti. -
|
22 |
Jos joku ei pidä Herraa rakkaana, hän olkoon kirottu! Maran ata. -
|
23 |
Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. -
|
24 |
Minun rakkauteni on teidän kaikkien kanssa Kristuksessa Jeesuksessa. -
|